Vaikka käyttäytymistä voi olla vaikea tulkita, hevosen keho antaa usein selkeämpiä viestejä.
Vaikka käyttäytymistä voi olla vaikea tulkita, hevosen keho antaa usein selkeämpiä viestejä. Rehu, ympäristö ja fyysinen terveys on lisäksi se hevoshyvinvoinnin alue, jossa kvantitatiivista tutkimusta on laajimmin.
Hevonen on evoluutionaarisesti sopeutunut laiduntamaan suuren osan vuorokaudesta kuitupitoisella ruoholla – vapaana elävät hevoset käyttävät noin 60 prosenttia ajastaan syömiseen, verrattuna kilpailuhevosiin yksittäisissä karsinoissa, jotka käyttävät syömiseen vain noin 15 prosenttia ajastaan, vaikka kokonaissyömisaika usein puristuu 4–5 tuntiin sen sijaan, että se jakautuisi vuorokaudelle. Moderni hevospito rajoitetulla laidunajalla ja väkirehupohjaisilla dieeteillä luo siten perustavanlaatuisen konfliktin hevosen biologian kanssa.
Tutkimus osoittaa johdonmukaisesti korkeita lukuja. Aktiivisessa valmennuksessa olevien kilpailuhevoosten tutkimukset ovat näyttäneet mahahaavan esiintyvyyden 80–90 prosenttiin laukkahevosten täysiverisillä ja 60 prosenttiin show-hevosilla. Myös paremman rehunkäsittelyn populaatioissa ongelma säilyy: tutkimus islantilaishevosista löysi gastroskooppisesti merkittävien mahahaavojen (aste ≥2/4) esiintyvyyden noin 27 prosenttiin, vaikka hevosia pidettiin laitoksilla, joilla rehun tärkkelys- ja sokeripitoisuus oli matala.
Yhteys rehunkäsittelyyn on hyvin dokumentoitu. Tutkimus ratsastuslaitoksella havaitsi, että säännöllinen pääsy säilöttyyn karkearehuun kolme kertaa päivässä tai useammin paransi voimakkaasti todennäköisyyttä mahahaavan esiintyvyyden vähenemiselle ei-rauhasellisessa mahalimakalvossa, samalla kun tutkijat totesivat, että pelkkä laiduntaminen ilman täydennysrehua ei automaattisesti johda matalaan mahahaavan esiintyvyyteen – säännöllinen karkearehun saatavuus osoittautui tärkeämmäksi tekijäksi.
Mahahaava mahan rauhasellisessa osassa (EGGD) on vähintään yhtä yleinen mutta huonommin ymmärretty: tutkimus osoittaa, että tämän tyyppisen mahahaavan esiintyvyys vaihtelee noin 15 prosentista yli 60 prosenttiin, ja 50–60 prosenttia on raportoitu sekä vapaa-ajan että kilpailuhevosilla, ilman selkeää yhteyttä niihin riskitekijöihin, jotka muuten liitetään ei-rauhasellisen osan mahahaavaan.
Ähky on edelleen yksi vakavimmista terveysongelmista. Tutkimus on tunnistanut useita yhdessä vaikuttavia riskitekijöitä: loisrasitus, tietyt rehutyypit, äskettäiset rehunvaihdot, karsinapito, laiduntamisen ja veden puute, lisääntynyt valmennusmäärä ja kuljetus on kaikki tunnistettu ähkyn riskitekijöiksi. Lisäksi puunpurevat hevoset ovat kohonneessa riskissä: tutkimus osoittaa, että puunpureminen/ilman nieleminen on tunnistettu riskitekijäksi tietyille ähkytyypeille, mukaan lukien yksinkertainen paksusuolen tukos ja distensiokoliikki sekä tyrä pernan aukon kautta (epiploic foramen entrapment).
Krooniset kavio-ongelmat kuuluvat yleisimpiin syihin hevosen heikentyneeseen liikkuvuuteen, mutta koska hevonen harvoin näyttää selvää ontumista ennen kuin ongelma on pitkällä, tarvitaan säännöllistä, proaktiivista kavionhoitoa eikä vain reaktiivista hoitoa.
Toistuva johtopäätös eläinlääketieteellisessä tutkimuksessa on, että hevosen kipua on pitkään alidiagnosoitu, osin lajin kyvyn peittää epämukavuus vuoksi – mikä johti standardoitujen kipuasteikkojen kehittämiseen, kuten Horse Grimace Scale (ks. erillinen reportaasi hevosen henkisestä terveydestä ja käyttäytymisestä).
Hästannonsilla uskomme, että hyvinvointi ja vastuullinen omistajuus kuuluvat yhteen – olitpa ostamassa, myymässä, kasvattamassa tai ratsastamassa. Lue lisää sarjasta ja käytännön oppaistamme.
Tutkimus näyttää korkeita tasoja kilpailupopulaatioissa (jopa 80–90 % tietyissä ryhmissä), mutta myös vapaa-ajan hevosilla suhteellisen hyvällä rehunkäsittelyllä.
Säännöllinen karkearehun saatavuus useita kertoja vuorokaudessa on yksi tärkeimmistä tekijöistä – pelkkä laiduntaminen ei aina riitä.
Muun muassa loiset, rehunvaihdot, karsinapito, rajoitettu laiduntaminen, kuljetus, lisääntynyt valmennus ja stereotyyppiset käyttäytymiset kuten puunpureminen.