Hammassairaudet ja sisäloisistot kuuluvat hevosen aliarvioiduimpiin terveysongelmiin – osin siksi, että ne harvoin näkyvät ulospäin, osin siksi että oireet…
Hammassairaudet ja sisäloisistot kuuluvat hevosen aliarvioiduimpiin terveysongelmiin – osin siksi, että ne harvoin näkyvät ulospäin, osin siksi että oireet (painonpudotus, huono rehun hyväksikäyttö, toistuva ähky) on helppo liittää muihin syihin.
Brittiläinen journaltutkimus 932 hevosesta yleispraktiikassa antoi selkeän kuvan laajuudesta. Tutkijat havaitsivat, että aktiivisen parodontaalisen sairauden, diasteeman (hampaiden välinen rako) ja perifeerisen kariiekseen esiintyvyys oli 13,9, 8,7 ja 8,2 prosenttia tutkitussa populaatiossa. Tutkimus toteaa, että hevosen hammassairaus säilyy laajalle levinneenä vaivana kesytetyillä hevosilla ja voi aiheuttaa merkittäviä hyvinvointiongelmia, jos sitä ei havaita ja hoideta.
Sisäloisistot, erityisesti cyathostomiinit (pienet verimadot) ja suuret verimadot, ovat yksi tärkeimmistä ähkyn taustasyistä. Tutkimus kuvaa historiallista kuvaa: 1960-luvulla käyttöön otetut madotusaineet paransivat voimakkaasti hevosten terveyttä ja hyvinvointia, ja seuraukset voivat olla vakavia, jos kontrolli pettää – suuret määrät cyathostomiineja paksusuolen seinämässä voivat aiheuttaa kuolemaan johtavan koliitin, jos kapseloituneet loiset vapautuvat samanaikaisesti, ja vaeltava Strongylus vulgaris voi aiheuttaa vaikean ähkyn.
Vuosikymmenien rutiinimainen madotus on luonut vakavan resistenssiongelman. Irlantilainen tutkimus 44 hevostilalta löysi laajalle levinnyttä resistenssiä bentimidazolille sekä merkkejä resistenssistä ivermektiinille ja moksidektiinille – kahdelle käytetyimmälle aineryhmälle. Tutkija ilmaisee vakavuuden suoraan: "madotusaineiden jatkuva umpimähkäinen käyttö on kuin ampuisimme itseämme jalkaan", viitaten siihen, että uusia madotusaineita ei ole kehitteillä.
Ongelman tausta on selkeä. Tutkimus osoittaa, että useimpia kilpailuhevosia madotetaan neljä kertaa vuodessa tai useammin suorituksen parantamiseksi, mikä on myötävaikuttanut kasvavaan resistenssiongelmaan madotusaineita vastaan.
Ala liikkuu kohti yksilöllisempää strategiaa. Tutkimus kuvaa siirtymää: kaikkien hevosten rutiinimainen madotus ympäri vuoden korvautuu nyt kestävämmillä menetelmillä, jotka ottavat huomioon riittävän loisreservuaarin (refugia) säilyttämisen tärkeyden. Tätä menetelmää kutsutaan selektiiviseksi terapiaksi, ja se perustuu siihen, että yksittäisen hevosen suhteellinen munantuotanto (fecal egg count) on suhteellisen vakaa ominaisuus, mikä antaa luotettavan pohjan selektiiviselle hoidolle – eli madotetaan vain ne hevoset, joilla on todella korkea loisrasitus, eikä koko laumaa.
Tietyt ryhmät ovat erityisen korkean riskin kohteita strategiasta riippumatta. Tutkimus tunnistaa, että nuoret hevoset (alle 5 vuotta) ja vanhemmat hevoset (yli 20 vuotta) sekä eläimet, joilla on samanaikainen sairaus, ovat alttiimpia korkeille loisrasituksille, joilla voi olla kliinisiä vaikutuksia.
Hästannonsilla uskomme, että hyvinvointi ja vastuullinen omistajuus kuuluvat yhteen – olitpa ostamassa, myymässä, kasvattamassa tai ratsastamassa. Lue lisää sarjasta ja käytännön oppaistamme.
Vähintään vuosittain useimmilla hevosilla; vanhemmat hevoset ja ne, joilla on tunnettuja ongelmia, voivat tarvita tiheämpiä tarkastuksia.
Laajalle levinnyt resistenssi yleisiä aineita vastaan tekee selektiivisestä madotuksesta lantanäytteen (fecal egg count) perusteella suositellun strategian.
Nuoret hevoset (alle 5 vuotta), vanhemmat hevoset (yli 20 vuotta) ja yksilöt, joilla on samanaikainen sairaus.